perjantai 5. huhtikuuta 2019

Yhden illan pipo ja toisen illan lapaset

Kahden illan neulomukset







Pipon ohje on Suuri Käsityö-lehdestä 1/2018. Lapasten malli on omani. Lankana ohjeesta poiketen käytin Novitan Tähti-lankaa, väri 816 (100g), 74% villaa, 25% polyamidia ja 1% polyesteriä. Pipoon kului n. 100g ja lapasiin saman verran. Käytin pyöröpuikkoa koko 3,5 ja loppukavennuksissa sukkapuikot 3,5.


Vielä en malttanut heittää puikkoja nurkkaan tältä keväältä, jos nyt yleensäkään maltan neulomista kesäksi lopettaa. Aina kun jotain on työn alla, niin seuraava työ on jo mielessä. Toisaalta mikäs sen mukavampaa on, kuin istahtaa sohvalle lempiharrastusten pariin.

Novitan Tähti-lankakerät ovat olleet lankalaatikossa odottamassa inspiraatiota jo syksystä lähtien. Pipo-mallin ohjeen löysin sitten sattumalta, kun etsin inspiraatioideoita lehdistä. 

Lapaset piti sitten suunnitella pipon kaveriksi, kun kerran lankaa oli varattu kaksi kerää. Tykkään näistä sinisen sävyistä ja varsinkin tuo turkoosi on värinä kiva. 

Pipo on kivan mallinen päässä ja tulee kunnolla korville ja lapasissa resoriosuus on vähän pidempi, lämmittää paremmin ranteita...vilukissa kun oon. 









Makkararaitoja ja valepalmikkoa



Pipossa on korkea joustin ja makkararaitoja. Korkea joustin  neulotaan: kaksi oikein ja kaksi nurin. Valmiissa pipossa joustinosuuden voi sitten kääntää kaksinkerroin. Yläosan makkararaitoihin neulotaan vuorotellen kuusi oikeaa ja neljä nurin.

Olen usein ihmetellyt että miksi näissä pipo-ohjeissa ohjeistetaan käyttämään sukkapuikkoja, kun mielestäni paljon joutuisampaa ja mukavampaa on neuloa pyöröpuikolla. Vasta siinä vaiheessa vaihdan sukkapuikkoihin kun kavennukset alkavat. Kavennukset on helpompi taas tehdä sukkapuikoilla, kun silmukat vähenevät.

Lisäksi tässä työssä neuloin pipoa "väärinpäin" eli työn nurja puoli oli neulottaessa päällä ja oikea puoli sisäpuolella. Nurjista silmukoista saa jotenkin siistimmän näköisiä kun neuloo "väärinpäin."
Lapasiin tein resoriosuuden valepalmikkona. Muuten lapaset on neulottu sileänä oikein-neuleena.
Langassa oli kiva kuparinvärinen tehostekuitu mukana.

Seuraavaksi uusia suunnitelmia kohti ja keskeneräisiä valmiiksi.
Aurinkoita viikonloppua odotellen... toivoo Pitsiä ja villalankaa/Elisa
 

4 kommenttia:

  1. Kaunis setti! En olekaan älynnyt neuloa "nurinpäin". Sitä kikkaa voisikin kokeilla seuraavaan pipoon. Itsekin olen ihmetellyt samaa, että sukkapuikoillako pitäisi pipo neuloa... ehei, neulon pyöröillä ja lopussa tosiaan viimeiset kavennukset sukkapuikoilla :) Mukavaa uuden viikon alkua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nurinpäin oli ihan mukava neuloa. Ainakin pipoa ja villapuseroa, sukkia ja lapasia en niinkään ole neulonut nurinpäin...on jotenkin hankalaa. Kivaa viikonalkua myös sinulle.

      Poista
  2. Nätit neuleet. Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!