perjantai 12. huhtikuuta 2019

Karamellisukat





Karamellisukat
Kudoin kangaspuilla jokin aika sitten tyynymateriaalia Novitan Rento - puuvillalangasta. Lankaa jäi kuitenkin vielä yli tyynyprojektista, joten mietin että mitä siitä lopusta nyt sitten tekisin. 

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut mielessäni sukkia, joissa olisi neuletta ja virkkausta. No nyt suunnitelma tuli sitten ajankohtaiseksi toteuttaa, kun lankaa jäi yli.

Tosin en alun alkaen ajatellut käyttää tähän projektiin puuvillalankaa, koska puuvillalanka joustaa hieman vähemmän kuin villalanka. Mutta kaikkea pitää testata, joten ei muutakuin virkkaustekniikoiden ja neulomisen yhdistelyn suunnitteluun ja toteutukseen.

Kokeilin kaikenlaisia virkkaus ja neuletekniikoita...ja kumma kyllä puuvillalanka olikin ihan hyvä vaihtoehto perinteiselle villalangalle. Ainakin kesäsukkiin sopiva valinta. 

Halusin näistä värikkäät ja vähän leikkimieliset sukat...joten suunnittelu eteni sitä mukaa kuin sukkakin. Nimesin nämä karamelliksi, kun näissä on noita palloja ja ym.väriläiskiä, joista tuli mieleen kaupan irtokarkit.

Pintaa ja silmukoita




Sukat ovat pitkävartiset, mutta silti kivan viileät näin kesää kohden. Novita Rento - puuvillalanka on kierrätysmateriaalista valmistettu ja siksi myös ekologinen valinta. Langan vyötteessä suositeltiin pestäväksi 30 asteessa. 

Sukan varteen on ensin neulottu joustinta ja valepalmikkoa. Sitten vaihdoin virkkauskoukkuun ja tein erilaisilla tekniikoilla ja eri väreillä kuvioita jos jonkinlaisia. Nilkkaan neuloin Venäläisen pitsikukkaraidan. Vaihdoin sen jälkeen vielä kerran virkkaukseen ennen kantapään neulontaa. Loppuosa onkin sitten normaaliin tapaan neulottu sukkapuikoilla. 





Tein näille myös ohjeen jos joku vaukka innostuu kokeilemaan virkkauksen ja neulonnan yhdistelmää sukkiin. Oli kyllä omasta mielestä kiva ja melkeimpä terapeuttinen kokemus suunnitella samalla kuin tekee. Välillä kun sovittaa sukkaa jo tehdessä, niin silmukkamäärä ja käsiala asettuu kohdilleen, kun lanka on kuitenkin erilaista, verrattuna villalankaan.


Virkkaus ja neuletekniikat

     

Karamellisukka

Suunnittelu ja toteutus: Elisa Leppälä
pitsiajavillalankaa.blogspot.com
Tarvikkeet:
Lanka Novita Rento 85% kierrätyspuuvilla, 15% polyester
Neuletiheys: 18s. ja 26krs = 10cm
Värit ja langanmenekki: Petrooli 100g (179), Turkoosi n. 60g (105), Punainen n.60g (542), Vaaleanpunainen n.60g (511), Vaalea beige n.60g (063), Vihreä n.60g (373)
Sukkapuikot ja virkkauskoukku: 3-3,5 tai käsialan mukaan
Koko 36/37 kokoa voi muuttaa puikkokokoa ja/tai lankaa vaihtamalla sekä vähentämällä/lisäämällä kerroksia jalkaterässä. Varren virkkauksessa/ neulomisessa lisäämällä/vähentämällä silmukkamäärää.

Huom! puuvillalanka on joustamattomampaa kuin esim. villalanka. Mutta sukat antavat kuitenkin käytössä hieman periksi.

Ohjeessa käytetyt mallineuleet: (erilliset ohjeet työn edetessä)
Joustinneule 2o, 2n.Valepalmikko, Venäläinen pitsikukka, Kantapää vahvennettu neule, Sileä (oikea) neule = neulo oikealla oikein, nurjalla nurin; suljetussa neuleessa neulo kerros oikein tai nurin ohjeen mukaan. Virkkausmallit selviävät ohjeesta)

Lyhenteet neuleessa ja virkkauksessa:
Nurja puoli np, Oikea puoli op, Oikein o, Nurin n, Langankierto lk, Kerros krs, Silmukka s, Ketjusilmukka kjs, Kiinteä silmukka ks, Takareunaan virkattu kiinteä silmukka tvks, Venytetty kiinteä silmukka vks, Pylväs p, Piilosilmukka ps, Pisarasilmukka (5 pylvästä virkataan yhteen) *-* = ohje toistuu samanlaisena, kuin se on kerrottu tähtien välissä.

Lisäksi:
Sukat aloitetaan ja lopetetaan neulomalla, varressa on virkkausta eri tekniikoilla ja nilkassa venäläinen kukkaraita- neule, joka tehdään neulomalla, sen jälkeen vaihdetaan vielä kerran virkkaukseen ennen kantapään aloitusta.





Karamelli – sukkien ohje:

1.Sukan varren aloitus

Sukat aloitetaan neulomalla. Luo 52 s. (petrooli) langalla. Jaa silmukat neljälle puikolle, 13 silmukkaa / puikko. Kerroksen vaihtumiskohta on 1. ja 4. puikon välissä. Neulo joustinneuletta 2 o, 2 n viisi kerrosta. Aloita sen jälkeen valepalmikko ohjeen mukaan.

Valepalmikko:
1.   – 2. krs: *3o, 1n*. *-* toista koko kerros loppuun.
3. krs: *Nosta 1.silmukka oikein neulomatta, neulo 2 seuraavaa oikein, vedä nostettu silmukka neulottujen yli, 1n*. *-* toista koko kerros loppuun.
     4.krs: *1o, lk, 1o, 1n*. *-* toista koko kerros loppuun.
     5. krs: Toista 1 – 4 kerroksia neljä kertaa ja neulo
     vielä kerrokset 1. – 2. 

2. Aloita virkkaaminen

1. krs: Vaihda työhön turkoosi lanka virkkaamalla valepalmikkomallineuleen jälkeen kiinteitä silmukoita tvks, sama määrä kuin mitä työssä on silmukoita = 52 s.
2. krs: Virkkaa seuraavaksi kiinteitä silmukoita (tvks)kerros loppuun ja päätä ps:lla

Vaihda työhön punainen lanka. Kolmannella Kerroksella käytetään takareunaan virkattua kiinteää silmukkaa, tvks (ja venytettyä kiinteää silmukkaa, vks. (koukkaa lanka työn läpi, kaksi kerrosta alempaa, samasta kohtaa mistä normaalisti tekisit kiinteän silmukan edellisen ks:n jälkeen, ja virkkaa muuten samaan tapaan kuin kiinteä silmukka)
3.krs: Virkkaa alkuun *3 tvks ja seuraavan kiinteän silmukan kohtaan venytetty kiinteä silmukka, vks*.
*-* toista kerros loppuun ja lopeta piilosilmukalla.
4. krs: Virkkaa kiinteitä silmukoita tvks koko kerros ja päätä kerros ps:lla, katkaise lanka.
5. – 6. krs: Vaihda lanka beigeen. Virkkaa kuten kerrokset 3. ja 4. Päätä ps:lla ja katkaise lanka.


 3. Kiinteitä silmukoita ja pisarasilmukoita
 
     Vaihda lanka vaaleanpunaiseen.
      1. krs: Virkkaa 1 krs kiinteää silmukkaa (tvks) ja päätä
       kerros ps:lla. Silmukoita työssä 52s.
2.   krs: Pisarasilmukka, neljällä jaollinen silmukka (13 pisaraa) Jätä 1. ks väliin, 1 ks seuraavaan ks:aan. *5 p yht. seuraavaan ks:aan, 1ks seuraaviin 3 ks:aan*, toista *-* viim. 2 ks:aan asti, 5 p yht. seuraavaan ks:aan, 1 ks viimeiseen ks:aan, ps.
3.   krs: Virkkaa yksi kerros kiinteitä silmukoita, päätä ps:lla. Silmukoita työssä 52s. Katkaise lanka.
4.   Vaihda lanka vihreään ja virkkaa 2 kerrosta kiinteitä silmukoita, päätä ps:lla. Katkaise lanka.



4.Erikorkuiset silmukat eri väreillä (petrooli, turkoosi, punainen, vaalea beige)
Kiinteä silmukka ks, pylväs p, takareunaan virkattu kiinteä  silmukka tvks

1.  Aloita virkkaus petroolilla värillä. Virkkaa koko kerros vuorotellen *4 ks ja 4 p*, aloita ks:lla. Virkkaa kerroksen silmukat (ps: at ja p: äät) koukkaamalla lanka etukautta edellisen kerroksen kiinteiden silmukoiden kummankin lenkin ali. Kavenna 3s. tasaisesti kerroksen aikana (hyppää kavennuskohdassa yhden ks:n yli), että jako menee tasan. Kerroksen jälkeen silmukoita työssä 49s, päätä ps:lla. Katkaise lanka.
2.  Vaihda lanka turkoosiin. Virkkaa kuten edellinen kerros, mutta ilman kavennusta ja aloita kerros pylväillä, alkuun 3kjs = 1 pylväs, 3p. (virkkaa pylväät edellisen kerroksen ks:n ali). 4 tvks (takareunasta virkattu ks). Jatka kerros loppuun vuorotellen 4p ja 4ks, päätä ps:lla ja katkaise lanka.
3.  Virkkaa vielä kaksi kerrosta kuten edellä vuorotellen ps:n ja p:n paikkaa, mutta vaihda lanka ensin punaiseen ja lopuksi vaaleaan beigeen.
4.  Vaihda lanka vaaleanpunaiseen ja virkkaa kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita tvks. Kavenna tasaisesti ensimmäisellä kerroksella 3s = 46s. Päätä ps:lla ja katkaise lanka.


  5.Kiinteitä silmukoita ja pisarasilmukoita
 
     Vaihda lanka vihreään.
1.krs: Virkkaa yksi kerros kiinteitä silmukoita. Päätä
     kerros ps:lla. Silmukoita työssä 46s. Kavenna seuraavalla
     kerroksella 1s. = 45s.
2.krs: Pisarasilmukka, neljällä jaollinen silmukka (11 pisaraa) Jätä 1. ks väliin, 1 ks seuraavaan ks:aan. *5 p yht. seuraavaan ks:aan, 1ks seuraaviin 3 ks:aan*, toista *-* viim. 2 ks:aan asti, 5 p yht. seuraavaan ks:aan, 1 ks viimeiseen ks:aan, ps.
3.krs: Virkkaa yksi kerros kiinteitä silmukoita, päätä ps:lla. Silmukoita työssä 45s. Katkaise lanka.

6.Kiinteitä silmukoita, ketjusilmukkakaaria 

1.ja 2.krs: Vaihda lanka petrooliin väriin. Virkkaa kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita tvks. (takareunasta).
3.krs: Alkuun 2 + 3 kjs:aa = pylväs ja ketjusilmukkakaari, 3ks, *3kjs, 3tvks* toista *-* kerros loppuun, kunnes viimeisen 3 kjs:n jälkeen 2tvks, päätä ps:lla ja katkaise lanka.

7. Pylväsryhmät ketjusilmukkakaariin

1.krs: Vaihda turkoosi lanka ja virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen ketjusilmukkakaareen pylväsryhmä = 5 p ketjusilmukkakaaressa. (9 pylväsryhmää = 45 s.) Päästä ps:lla, katkaise lanka.

8. Kiinteitä silmukoita

  Vaihda punainen lanka.
  1.krs: Virkkaa 1tvks jokaisen pylvään väliin. Silmukoita   kerroksen jälkeen 36 s.
  2.krs: Virkkaa kerros tvks ja päätä ps:lla, katkaise lanka.

9. Kiinteitä silmukoita

 1. – 3 krs: Vaihda beige lanka ja virkkaa tvks:ta 3 kerrosta. Poimi viimeisen kerroksen jälkeen vaaleanpunaisella langalla sukkapuikoille 36 s. (9 s. / puikko)


10. Venäläinen pitsikukka neulomalla

  1. – 3. krs: Neulo sileää oikeaa suljettuna neuleena.

     4.krs: Aloita nurjan silmukan neulominen, tuomalla puikko silmukan läpi. Kierrä lanka kolme kertaa puikon ympäri. Vie puikko silmukan läpi, puikolle tuli kolme langankiertoa. Neulo yhteensä viisi silmukkaa samalla tavalla ja yksi silmukka tavalliseen tapaan nurin. Toista koko kerroksen ajan.
  5.krs: Pidä lanka työn takana. Ota ensimmäinen langankierto oikealle puikolle. Päästä loput kaksi langankiertoa vapaaksi, puikolla on nyt pidennetty silmukka. Vapauta samalla tavalla kaikki viisi silmukkaa oikealle puikolle. Kierrä lanka pidennettyjen silmukoiden vasemmalta puolelta työn eteen. Siirrä pidennetyt silmukat vasemmalle puikolle. Kierrä lanka pidennettyjen silmukoiden oikealta puolelta työn taakse. Kierrä lanka vasemmalle ja kiristä samalla hieman = yksi langankierto on valmis. Tee langankierto vielä toisen kerran ja neulo seuraava silmukka nurin normaaliin tapaan. Toista langankierrot samalla tavalla koko kerroksella kaikkien pidennettyjen viiden ryhmän silmukoiden kohdalla ja neulo sen jälkeen yksi silmukka nurin.
  6.krs: Neulo kerros nurin, jokainen pidennetty silmukka omana silmukkana. Neulo kukkien välissä oleva silmukka nurin. Siirrä langankierrot vielä kukkien keskelle. Kukkaraita tuli valmiiksi. 
  7. – 9.krs: Neulo sileää oikeaa suljettuna neuleena. Poimi viimeisen kerroksen jälkeen virkkaamalla beigellä langalla 36s. (9s. / puikko). Virkkaa kolme kerrosta kiinteitä silmukoita tvks. Päätä ps:lla ja katkaise lanka.

11. Sukan kantapään, jalkaterän ja kärkikavennukset (vaihda petrooliin lankaan)


Aloita kantalappu: 
Neulo petroolilla langalla poimimalla I ja IV puikoille yhteensä 18s.. Jätä muut päällipuolen silmukat odottamaan. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule: 1.krs: (työn nurja puoli) nosta 1. s. neulomatta (lanka jää työn nurjalle puolelle) ja neulo muut silmukat nurin.  Käännä työ 2. krs: (työn oikea puoli) *nosta 1 s neulomatta, lanka jää työn nurjalle puolelle, neulo 1 s oikein*, toista *-* kerros loppuun. Käännä työ. Toista kerroksia 1 – 2 yhteensä 18 kertaa. Kantalapun korkeus n. 6,5 cm.
  
Aloita kantapohjan kavennukset: 
Jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemminkin. Neulo kantatilkussa oikean
(= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli)puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 7s. Tee ylivetokavennus   ja käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo 4 s nurin ja neulo 2 seuraavaa s: aa nurin yhteen, käännä työ. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän silmukat pysyvät samana eli 6:na. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun s:t 2 puikolle (3, 3).


Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 10 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä + kantalapusta 3s. Neulo poimitut silmukat kiertäen (= takareunasta) oikein vasemmanpuoleisella kantapohjan puikolla. Neulo oikeaa neuletta poimimalla kiinteitä silmukoita II ja III puikon silmukoista. Poimi nyt kantalapun oikeasta reunasta 10 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä, sillä puikolla, jolla on 3 s, neulo poimitut silmukat kiertäen oikein ja kantalapun 3 s oikein.


Jatka näillä kaikilla silmukoilla sileää oikeaa neuletta ja tee kiilakavennukset: neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s: aa oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Neulo 1 välikerros, tee kavennukset jne. Kun kaikilla neljällä puikolla on jäljellä 9 s, lopeta kavennukset.


Jatka sileää neuletta, kunnes pohjan pituus on 19 cm tai pikkuvarvas peittyy.


Aloita kärkikavennukset:
Neulo kavennukset nauhakavennuksena: neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein
ja neulo II ja IV puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus.Neulo kavennukset kuten edellä joka 2. krs, kunnes joka puikolla on jäljellä 5 s. Neulo sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun työssä on jäljellä yhteensä 8 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

Käännä sukka nurinpäin ja päättele langanpäät. Neulo toinen sukka samoin.



Viimeistele villasukat silitysraudalla, höyryttämällä ne kevyesti ja varovasti kostean liinan läpi.






                   
                Karkkipäivää voi viettää näinkin💙😋

8 kommenttia:

  1. Oikein kivan-näköiset sukat ja puuvillasukat olisi yleensäkin erinomaiset näin keväällä ja kesällä. Kiitos myös ohjeesta sinä olet tosi viitseliäs kun jaksat niitä tehdä. Mutta meille lukijoille sehän on vain ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aina välillä teen myös ohjeita. Vaikka se onkin aika pitkä prosessi. Mutta jos siitä olisi jollekkin jotain hyötyä.Näitä oli kyllä kiva tehdä.

      Poista
  2. Kerrassaan ihanat sukat. Enpä olekaan kokeillut näin paljon virkkausta ja neulontaa samaan tuotteeseen. Mitä nyt aina johonkin neuleen reunaan piparkakkureunusta virkannut.
    Kiitos ohjeesta. Katsoin, että onpas monipuolinen, mutta varmasti kyllä hauska toteutettava nimenomaan langanloppuja silmällä pitäen.
    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva näitä oli tehdäkkin, kun samalla suunnitteli ja kirjasin myös ohjeita ylös. Kivaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  3. No on niin karkit sukat ja erikoinen tekniikka, mutta miellyttää silmää. Mukavaa pääsiäisen odotusta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, näitä vaan ei voi syödä. Mukavaa pääsiäistä myös!

    VastaaPoista
  5. Onpa hauskat sukat. :) Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!